Uutiset 28.1.2020

Ajan käsittäminen on kuvataiteen ydinaluetta

Taide-lehti

Pessi Rautio

Daniel Crooks, Phantom Ride, 2016. Still-kuva videoinstallaatiosta. Courtesy Daniel Crooks / Anna Schwartz Gallery.

Nykytaidetta ajanmukaisesti

Ajan käsittäminen on kuvataiteen ydinaluetta

Kaiken muun mahdollisen lisäksi kuvataide taitaa käsitellä aina aikaa. Jopa siitä huolimatta, että suuri osa kuvataiteesta on seisahtanutta, jähmettynyttä.

On tietysti liikkuvaa kuvaa, videota, lineaarisesti etenevää, joka kuitenkin yleensä näyttelytilanteessa lopulta aina kiertyy kehäksi, loopiksi.

Wäino Aaltosen museon hieno Milloin on nyt? -näyttely keskittyy teoksiin, joissa ajan kulumisen hahmottuminen on pääosassa. 

Ajassa liikkuvaa kuvaa, videotaidetta, näyttelyssä on paljon, mutta näyttely muistaa, että aika voi nousta hahmotettavaksi myös liikkumattomasti. Ja jotenkin erityistä on huomata sekin, että kun aikaa mietimme taiteessa tai muuten, me tapaamme tehdä sen hiljaa. Hiljaisuus ja aika liittyvät mielessämme jostain syystä taiteellisissa yhteyksissä toisiinsa. Tämäkin näyttely vetää hiljaiseksi. 

Mukana on suomalaisten ja muutamien ulkomaalaisten taiteilijoiden teoksia, eivätkä ulkomaalaiset taiteilijat tuo näyttelyyn suunnattomasti lisäarvoa, paitsi australialaisen Daniel Crooksin tajunnanräjäyttävä Aaveajelu–teos. Museon ison kuvanveistosalin suuruusluokkaa oleva kahtaalle projisoitu videoteos on pelkkää hylätyssä kuivassa maisemassa kiskoilla hitaasti kulkevan kameran kuvaa, joka kuitenkin jatkuvasti jonkin ­– teknisesti mahdollisesti yksinkertaisenkin – tempun kautta leikkautuu toistuvasti kehyksiksi, aukoiksi, joissa aika ikään kuin hyppää hieman toiseksi. Eteen- ja taaksepäin kulkeminen tuntuu koko ajan kulkevan jostakin mystisestä ajan ja liikkeen ovesta jonnekin hieman toisaalle. Samaan aikainen eteneminen ja samanaikainen matkan taakse jääminen on jotakin vakavaksi vetävän vääjäämätöntä. Tätä junaa ei voi pysäyttää.

Elävää kuvaa kuolemasta

Toinen, yhtä paljon, mutta erilailla väristyksiä aiheuttava teos on taideduo IC-98:n viime vuonna ensimmäisen kerran nähty narratiivisesti ja elokuvallisesti etenevä sanaton suurteos Omnia Mutantur. Tässä sitä katsojana istutaan ja katsotaan valkokankaalla eteneviä kuvia, leikkauksia, ”elävää kuvaa”, mutta silti tuntuu, että ollaan nimenomaan kuvataiteen tavassa käsitellä ja luoda assosiaatioita. 

IC-98, Omnia mutantur, 2018. Still-kuva videoinstallaatiosta. Courtesy IC 98 / Elokuvayhtiö Testifilmi Oy. Kuva: Jussi Eerola.

Kuitenkin on varmaa, että työtä on tässä ollut kohtalaisen elokuvan verran: miten voi olla näin estetiikaltaan ja rakentelultaan isoja kuvia? Näin paljon? Miten näin monta metaforaa, näin monta viittausta. On muumio, on linnut, hyönteiset, suru, kytö, tuuli. Kaikki muuttuu, teoksen nimen mukaisesti, mutta tässä katsoja alkaa tuumia, ollaanko jo jatkuvan muutoksen tuolla puolen, onko kaikki mennyt jo ohi.

(Lue koko artikkeli Taide-lehdestä 6-19)

Teija Lehto, Talviruokaa, 2018, puupiirros, 42 × 48 cm

Milloin on nyt? Wäinö Aaltosen museo, Turku, 11.10. 2019 – 19.1.2020

Minna Sjöholm, Galleria AMA, Helsinki, 1.11. – 24.11.2019

Astrid Sylwan, Dagen fick en annan ton, Helsinki Contemporary, 1.11. – 24.11.2019

Pasi Eerik Karjula, Galleria Kenetti, Helsinki, 1.11. – 24.11.2019

Teija Lehto, Galleria Duetto, Helsinki, 31.10. – 24.11.2019

Juhani Harri, Sara Hildénin taidemuseo, Tampere, 14.9.2019 – 12.1.2020

Lähde:

Taide-lehti

http://www.taidelehti.fi/taide_6-19/artikkelit