Haastattelut 2018-10-01

Lokakuun taiteilijahaastattelussa MOOSA MYLLYKANGAS

Kerro taiteilijanurasi alkuvaiheista. Milloin tiesit, että sinusta tulee kuvataiteilija?

Tiesin 3-vuotiaana, että minusta tulee taiteilija. Mummo opetti minut tuolloin virkkaamaan. Savonlinnan taidelukioon lähdin 17-vuotiaana. Lukio oli 500 kilometrin päässä. Sen jälkeen kouluja on koluttu ja uraa rakennettu.

Sinut tunnetaan kolmiulotteisista teoksista. Mikä vei sinut taiteilijana juuri tähän suuntaan?

Opiskelin aluksi tekstiilisuunnittelua Kuopiossa. Aika pian halusin kuitenkin pois pinnasta ja aloin tehdä kolmiulotteisia teoksia kuparilangalla. Lopullinen sysäys romuun tuli ohjaajani Reijo Hukkasen innoittamana, kun tein lopputyötäni taideteolliseen korkeakouluun 1987 – 88.

Mistä ammennat inspiraatiosi?

Kliseisesti luonnosta. Käyn joka päivä kävelemässä koiran kanssa meren rannassa. Hiljaisuus on myös tärkeä. Olen hieman ääniallerginen. Usein kuuntelen vain tuulen suhinaa ja joskus työskennellessäni klassista musiikkia.

Millaiset aihepiirit toimivat teostesi lähtökohtina?

Pohdin paljon elämän kiertokulkua. Elämä ja kuolema ovat usein läsnä, samoin elämän rajallisuus. Omassa elämässäni on ollut viime vuosina monta suurta menetystä, kun läheisiä on nukkunut pois. Siitä surusta on ollut pakko ammentaa jotain ”hyvää”. Eilen olin luennolla, jolla sanottiin, että aina kannattaa ajatella: ”mitähän hyvää tästä seuraa?”

Miten lähdet työstämään uutta teosta?

Ajattelen ja kirjoitan asioita ylös. Kaivan materiaaleja ja pikkuhiljaa rakentelen ”jotain”, ja siitä se sitten lähtee. Työ synnyttää uutta työtä.

Minkälainen on rutiinisi päivänä, jolloin työskentelet?

Pyrin menemään ateljeehen niin pian kuin aamutoimilta ehdin. Otan usein kahvikupin mukaan, rauhoitun hetken ja sitten aloitan työt. Minulla on usein monta työtä kesken samanaikaisesti ja vien niitä pikkuhiljaa eteenpäin. Välillä on ruokatauko, jos sellaisen malttaa pitää.

Milloin/mistä tiedät, että teoksesi on valmis? Onko sinulla tarkkaa suunnitelmaa teoksen luomisprosessin alusta lähtien?

Mielessäni on kuva teoksesta, mutta useimmiten se muuttuu matkan varrella. Sommittelu ei välttämättä toimikaan niin kuin olin ajatellut. Usein ne rakentuvat kokeilun kautta.

Kerro teoksestasi ”The Selfie of Narcissus” joka nähtiin kesällä Mäntän Kuvataideviikoilla. Mistä sait idean, kuinka työskentelyprosessi eteni, ja mitä teos merkitsee sinulle?

Idea lähti härän kallosta. Aluksi ajatus, että siihen voisi saada liikettä, tuntui mahdottomalta. Kun soitin Veikko Halmetojalle, että yksi siilo voisi olla minun teokseni paikka, oli Veikko ajatellut juuri samaa. En tiedä kuinka monelta se jäi näkemättä, koska siilot jäävät vähän syrjään muusta kokonaisuudesta. Työskentely eteni vaiheittain, koska kokonaisuutta rakennettiin eripuolilla Suomea, kuten Tampereella, Helsingissä, Outokummussa, Oulussa ja lopulta Mäntässä. Se oli hyvän yhteistyön tulos. Kiitos siitä Janne Hokkaselle, Janne Myllymäelle, Vili Järviselle ja Juha Saariolle. Teos on minulle hyvin merkityksellinen. Se on mielestäni ajan kuva. Meidän maailmamme on hyvin pelottava, eikä vähiten SOME–kulttuurin takia. Ihmisten mieli vääristyy ja monenlainen stressi tulee jatkuvasta tietotulvasta, jonka keskiössä ihmisen pitäisi olla. Pää meinaa räjähtää.

Käytät mielelläsi kierrätysmateriaaleja teoksissasi. Onko joitakin tiettyjä materiaaleja, joita olet kiinnostunut käyttämään juuri nyt?

Materiaalilla ei ole väliä. Ennemminkin teoksen sisältö sanelee materiaalin.

Mitä sinulla on meneillään juuri nyt? Entä mitä voimme odottaa sinulta lähitulevaisuudessa?

Juuri nyt teen kiireellä Oulun hiippakunnan tulevalle piispalle paramentteja. Koristelen piispankaapuun ”vettä” hopeaa muistuttavalla materiaalilla. Eteen tulee kierrätysmateriaalista ja poronluusta orjantappurasymboli. Piispan virkaan vihkiminen on jo 11.11.2018, joten kiirettä pitää.

Selfie of Narcissus, 2018

Installaatio, sekatekniikka.
Materiaalit: entisen härän kallo ja sorkat, hääkruunu Balilta, peili, alumiinipaperi, ääni, liike ja valo.

Kuva Timo Nieminen