F

Uutiset 22.3.2021

Taidevarkauden seurauksista kertova The Painter and the Thief on viime vuosien parhaita pohjoismaisia dokumenttielokuvia

 

Benjamin Reen ohjaamassa dokumentissa varkauden uhri tapaa varkaan. Päähenkilöt kasvavat kliseistä ihmisiksi.

21.3. 2:00 | Päivitetty 21.3. 10:08

Norjassa (kuten Suomessakin) joissakin rikos- ja riita-asioissa osapuolet voivat etsiä sovintoa sovittelumenettelyllä. Yksikään toinen tapaus on tuskin mennyt yhtä hyvin kuin se, josta kerrotaan norjalaisdokumentissa The Painter and the Thief (2020).

Vuonna 2015 Nobel-galleriasta Oslossa varastettiin kaksi Barbora Kysilkovan maalausta. Valvontakamera paljasti syylliset, pari huumeita käyttävää taparikollista. Heidät saatiin kiinni, mutta maalaukset jäivät hukkateille.

Yleensä sovittelussa käytetään välittäjää, mutta Kysilkova lähestyi itse oikeudenkäynnissä toista varasta, Karl-Bertil Nordlandia. Kysilkova pyysi Nordlandia poseeraamaan maalausta varten hyvitykseksi teostaan.

Dokumentaristi Benjamin Ree kiinnostui tapauksesta ja alkoi kuvata lyhäriä Kysilkovasta.

Hanke kasvoi maalarin ja varkaan kohtaamisten myötä. Sundancessa palkittu The Painter and the Thief on viime vuosien parhaita pohjoismaisia dokumenttielokuvia.

Paikoin dokumentaarisuus melkein epäilyttää. Jotkut intiimit ja hyvin koostetut kohtaukset Barboran ja Bertilin välillä ovat kuin käsikirjoittajan ja näyttelijöiden taitavaa työtä. Vaikuttaa myös uskomattomalta, että molemmat antoivat Reen seurata elämäänsä hyvin läheltä vuosia.

Aluksi asetelma vaikuttaa selvältä: uhri ja syyllinen. Eivätkä roolit varsinaisesti muutu, mutta päähenkilöt pääsevät niiden yli.

Elokuvan edetessä heistä paljastuu uusia piirteitä ja kuvat syvenevät. Barboran näkökulmasta Bertil täyttää traagisesti nuorena huonoille teille langenneen peruspiirteet, mutta hän on muutakin, muun muassa tarkkavaistoinen taiteen ystävä.

Pelkästään Bertilin reaktio Barboran hänestä maalaamaan muotokuvaan on yhden elokuvan arvoinen. Dokumentti kertookin paljon kuvataiteen tekemisestä – ja katsomisesta.

Barbora on klassinen nälkää näkevä taiteilija, jolle galleriat sanovat paljon useammin ei kuin kyllä. Ja Bertil pääsee näyttelyihin helpommin sorkkaraudalla kuin avajaiskutsulla. He ovat taidemaailman ulkopuolisia ja kohtaavat ilman sen valmiita rakenteita.

Ree kääntää näkökulman ja antaa Bertilin katsoa Barboraa, joka kuvaa usein synkkiä aiheita melkein fotorealistisesti. Bertil huomaa, että kärsimyksen estetiikka kiehtoo Barboraa, koska elämä on kolhinut häntäkin.

Lopulta taide jää hedelmälliseksi taustaksi dokumentin henkilödraamassa, jossa kohtaa kaksi rikkinäistä ihmistä. Jos tarina olisi sepitetty, se hukkuisi helposti melodraaman siirappiin.

Taitavasti tehtynäkin dokumentaarisuus tuo tarinaan rosoa, joka tekee siitä uskottavan.

Ree on tuskin uskonut on­neaan, kun hienoon tarinaan tuli matkan varrella vielä yllätys, jonka hän sijoitti loppuun.

 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007871018.html

 

            kysilkova

            Hienossa norjalaisdokumentissa kohtaa kaksi rikkinäistä ihmistä: taiteilija Barbora Kysilkova ja varas Karl-Bertil Nordland.­