Find Art Globally
suomi
English (UK)
Uutiset 28.1.2020
Vivian Maier: Omakuva ja sen varjo 24.5.2020 saakka Suomen valokuvataiteen museossa
Yhdysvaltalaisen valokuvaajan Vivian Maierin (1926–2009) elämäkerta on sellainen, jota olisi miltei mahdotonta keksiä. Vai mitä sanoisitte siitä, että syrjäänvetäytyvästä ja yksityisyyttään tarkasti varjelevasta ihmisestä tulee hänen kuolemansa jälkeen arvostettu taiteilija ja näkyvä osa 1900-luvun amerikkalaisen katuvalokuvauksen historiaa? Ja kaikki tämä suuressa määrin sattumalta.
Muutama vuosi ennen kuolemaansa Maier oli pakannut irtaimistonsa laatikoihin ja tallettanut ne varastoon. Maksamattomien vuokrien takia irtaimisto kuitenkin huutokaupattiin.
Huutokauppaan osui John Maloof, nuori keräilijä ja historioitsija, joka tarvitsi vanhoja valokuvia tekeillä olevaan kirjaansa. Hän huomasi valokuvanegatiiveja täynnä olevan laatikon ja osti sen. Laatikossa oli noin 150 000 yksittäistä negatiivia.
Taidokkaat kuvat nähtyään Maloof hankki loputkin laatikot. Hän sai haltuunsa tuhansia valokuvia ja satoja filmirullia sekä kasoittain dokumenttimateriaalia, joiden avulla hän ryhtyi selvittämään arvoituksellisen valokuvaajan vaiheita. Maier oli myös hamstraaja, joka ei koskaan heittänyt mitään pois.
Taiteilijoiden jäämistöistä löytyy usein esittämätöntä tai julkaisematonta materiaalia, mutta täysin tuntemattoman taiteilijan ilmestyminen tyhjästä on poikkeuksellista. Onneksi Maloof ymmärsi, mitä sattuma oli hänen eteensä tuonut. Hän on sittemmin omistautunut kokonaan Maierin taiteen tunnetuksi tekemiselle.
Maier kuvasi paljon, kaikkea mitä suurkaupunkien elämä hänen eteensä toi: lapsia, aikuisia, katujen vilinää.
Vivian Maier, Chicagon seutu, ei päiväystä. (KUVA: Estate of Vivian Maier, Courtesy of Maloof Collection and Howard Greenberg Gallery, NY)
Hän viihtyi köyhissä kortteleissa, joissa ihmiset viettävät enemmän aikaa ulkona.
Hän oli synnynnäinen valokuvaaja, taitava sommittelija ja herkkä ja empaattinen havaitsija. Hän otti kuvansa usein alaviistosta, sillä hän piti peilikameraansa sylissään. Näin hän onnistui kuvaamaan salaa, ilman että ihmiset huomasivat. Välittömyys ja hetkellisyys ovat hänen taiteensa tunnusmerkkejä.
Vaikka Maier oli itseoppinut, hän tunsi valokuvauksen historiaa ja sukupolvensa taiteilijoita. Hänen jäämistössään oli kirjoja muun muassa Helen Levittistä, Lisette Modelista ja Diane Arbusista, joihin häntä on myös verrattu.
Näkyvistä vaikutteista huolimatta Maierilla oli kuitenkin persoonallinen ote valokuvaukseen, mikä näkyy myös hänen omakuvissaan. Noin neljäsosa kaikista kuvista on omakuvia tai katunäkymiä, joihin hän on sijoittanut itsensä varjona tai heijastuksena.
Helsingissä esillä oleva kokonaisuus on rajattu Maierin omakuviin. Hänen jäämistönsä valtavaan kokoon ja sisältämän materiaalin monipuolisuuteen nähden rajaus on ymmärrettävä, mutta samalla myös valitettava. Esimerkiksi hänen taiteestaan tehdyt kirjat osoittavat, että hän oli parhaimmillaan nimenomaan katukuvaajana, anonyymina hahmona tuntemattomien ihmisten keskellä.
Näyttelyn kuraattorilla Anne Morinilla on selitys siihen, miksi Maier kuvasi itseään yhä uudelleen, kymmeniä tuhansia kertoja. Hän oli New Yorkissa syntynyt eurooppalaisten emigranttien tytär, jolla ei ollut omia lapsia, ei sukulaisia eikä läheisiä ystäviä. Hän kuului ammattinsa puolesta työväenluokkaan, mutta hän asui yläluokkaisissa kodeissa ja alueilla. Hän oli moninkertaisesti ulkopuolinen, ikään kuin näkymätön, osaksi myös omasta halustaan.
Vivian Maier, Chicago, ei päiväystä. (KUVA: Estate of Vivian Maier, Courtesy of Maloof Collection and Howard Greenberg Gallery, NY)
Morinin mielestä Maier kuvasi ennen kaikkea itselleen. Omakuvat antoivat hänelle identiteetin ja tekivät hänet näkyväksi. Ne näyttivät hänelle itselleen, että hän oli olemassa.
Vivian Maier: Omakuva ja sen varjo 24.5. saakka Suomen valokuvataiteen museossa (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G). Ti–su 11–18, ke 11–20. Dokumenttielokuva Vivian Maierin salaisuus (Finding Vivian Maier, 2013) on parhaillaan katsottavana Areenassa.
